Mistä tietää, että syksy on alkanut ja on paljon valintoja tehtävänä? Miten sä prosessoit suunnittelua ja valintoja?
Mun syksyn pähkäilyn tunnistaa siitä, että silloin mun täytyy tehdä käsilläni jotakin. Pro gradtu -työn aikaan virkkasin kolmen isoäidinneliöpeittoa, viime syksyn väitöskirjatyön ja oman elämäntilanteen pohdintojen aikana ompelin koneella ja käsin 8 tilkkupeittoa. Tämän syksyn pohdintojen tukena on ollut tiskirättien neulominen ja pyöreän maton virkkaaminen farkkusuikaleista. Tekemällä jotakin, jossa prosessinn eteneminen näkyy auttaa mua ajattelemaan.
Mikä sua auttaa ajattelemaan? Lenkkeiletkö ajatukset selviksi? Ratkotko päänsisäistä maailmaa kirjoittamalla? Vai piirrätkö pähkäilysi selville? Vai leivotko pohtiessasi? Vai sanotatko mietteesi kirjoittamalla?
ja peeäs. Pian uusia tiskirättejä ja ehkä mattojakin löytyy verkkokaupasta tai Klaffi ja Piironki kirpputorin myyntipisteestäni.
Osallistuin tänä vuonna Yrittäjyysbuusti-hankkeeseen. Se sisälsi kaksi neuvontakertaa etänä. Minä osallistuin hankkeeseen kesäkuun ja syyskuun etätapaamisissa Y4worksin Kare Suppasen kanssa. Kare oli innostava, asiantunteva ja hyviä kysymyksiä esittävä asiantuntija. Hän sai minut postimaan paitsi omaa yritystoimintaa, myös muita oman elämän tavoitteita.
Kesäkuun tapaamisessa sain kotiläksyjä, joihin syyskuuussa palattiin. Deadline-orientoituneena minulle tuli loopusyksystä hoppu hoitaa annetut kotiläksyt. Suurin työ tässäkin hommassa oli ryhtyminen.
Aloittaminen vie suurimman osan ajasta. Kun itsensä saa käyntiin, homma lähtee kyllä sujumaan. Itsekuri, tavoitteellisuus, aikatauluttaminen ja säännölliset tarkastuspistee tuovat ryhtiä moneen asiaan. Eniten jäi kuitenkin mieleen Karen ääneenlausutut pohdinnat yritykseni arvolupauksesta: Miksi minut pitäisi valita? Ettei liian kaun mieti, etä kannattaako vai eikö ryhtyä johonkin. Ei kannata jäädä miettimään vaan ryhtyä tekemään! Homma kiteyty lopulta Karen kommenttiin: ”Tee joka päivä jotakin yritystäsi tukevaa.”
Mun suussani Karen kommentti lopulta kääntyi muotoon:”Tee joka päivä jotakin tavoitettasi tukevaa”. Minulla ja monella muulla on elämässään myös muita tavoitteita kuin työ/yritystoiminta. Mikäli tavoitteena on hyvä terveys, laihtuminen, parempi parisuhde, saattaa opiskelut eteenpäin tai huolehtia ystävyyssuhteista, tee joka päivä jokin pieni asia siihen suuntaan. Silloin voidaan Karen sanoja lainatakseni (joka puolestaan lainasi rakennusalan markkinointisanastoa) saavuttaa ”hyvä , laaduka työ, joka tehdään aikataulussa”.
Kiitos Kare, ajatusten ravistelusta. Kyllä tästäkin puusta joitakin kypsiä hedelmiä voi väitellen löytää kun hiukan ravistelee :D. Mitä kohti sä voisit tänään tehdä jotakin?
Postasin Instagramiin ja Facebookkiin kuvia päännollausompeluistani koronafundeerauksen selättämiseksi. Riepumatoista tuli enemmänkin kysymyksiä. Päätin avata prosessin kuvina.
Riepumatto mummun tyyliä soveltaen.
Niin kauan kuin muistan, Santaskylän mummulan eteisessä on ollut ylläkuvatun tyylinen matto, johon piti pyyhkiä jalat. Mummu ompeli omat mattonsa hyvin simppelillä ompelukoneella tummansävyisistä kankaista. Lähinnä miesten kuluneista työhousuista.
Ulkoportaalla oven ulkopuolella oli pitkään samantapainen mutta muovisuikaleista ommeltu (tai solmittu ?) matto. Isäni muisteli, että se oli ommeltu rakennusmuovijätteestä tai muovipakkausmateriaaleista ja muovikassin suikaleista. Oiva kierrätysvinkki sekin. Pitäisiköhän kokeilla 🤔?
Mä aloitan valitsemalla pohjakankaan. Sen täytyy olla suht tukevaa ja vahvaa puuvillaa. Laitan kankaan kaksinkerroin ja saumuroin sen ympäriinsä kulmat pyöristäen.
Parhaaksi todettu mattokoko on pidemmältä sivulta suunnilleen kodin oviaukon kokoinen ja lyhyempi sivu suunnillen 2/3 pidemmästä. Mulla 90cm x 60cm valmis saumurointu kaksinkertainen pohjakangas.
Suikaleita tarvitaan paljon! Voit valita sävysävyyn tai materiaalillaan yhtenäväisiä tai sitten ihan mitä vaan suikalaita. Mielellään suunnilleen samanpituisia tai -levyisiä kangaspaloja. Mitat saattavat mulla hiukan vaihdella käytettävissä olevien kangaspalojen mukaan. Pyrin saamaan kaikki pienetkin palat käyttöön.
Mun kangassuikaleet on suunnilleen 2,5cm leveitä ja n. 14-15cm pitkiä.
Palat ommellaan pohjakankaaseen suoralla ompeleella. Aloittaen mistä kohtaa vaan ulkoreunasta. Mä yleensä aloita jonkun kulman edestä. Siitä sitten ommellaan suikaleita vieriviereen. Joko sävyttäen, sekaisin tai samaa väriä kerros kerrallaan. Suikaleet ommellaan kiinni pohjaan suunnilleen suikaleen keskikohdalta. En oo ihan millilleen näitä mitannut, oon antanut mennä vaan silmämääräisesti.
Kangassuikaleet ommellaan vieri viereen. Aika pölyistä hommaa. Omeleun yhteydessä on hyvä poistaa myös mahdollisen irtoavat landat suikaleista. Tosin niitä irtoaa vielä aika paljon maton valmistuttua.
Ompelukierrokset etenevät ulkoreunalta kohti maton keskustaa. Jatkan ompelua seuraavaan kierrokseen spiraalinomaisesti edeten. Sisempi kierros on noin 1-1,5cm päässä edellisestä kierroksesta. Ompelu päättyy suoraan viivaan maton keskelle
Takapuolella rivit eivät näytä aivan suorilta, sillä ommellessä pysähdytään ja jätetään paininjalka alas jokaisen kangassuikaleen ompelun yhteydessä.
Aivan lopuksi mummu vielä otti jokaisen suikaleen kaksinkerroin sormien väliin ja tasoitti suikaleen ompeleen molemmat puolet saman pituiseksi. Siihen mä en enää oo lähtenyt. Oon jättänyt rosoisuuden ja eripituisuuden näkyviin.
Jos haluat saada paljon rikkinäisiä vaatteita, hyödyttömiä kangaspaloja tai lakanoita hyötykäyttöön, tämä ompeluhomma sopii siihen erittäin hyvin! Tulee hyvä mieli siivotessa (lue: ommellessa) työhuonetta kangaspaloista ja korjaamattomista farkuista pois.
Käytössä tämänkaltainen matto imee mahdottoman paljon hiekkaa sisäänsä eteisessä, toimii kivasti vessan mattona tai sängyn vieressä. Se on mukavan tuntuinen myös paljaille jaloille. Omat mattoni olen pessyt jo useasti pesukoneessakin. Nukkaa ja pieniä langanpätkiä näistä valitettavasti näyttää lähtevän vielä monen pesun jälkeenkin aika paljon. Ompelemalla tällaisia tuntee myös tekevänsä perinnekäsitöitä ja siirtämässä räsymattojen tavoin jotakin historiaa eteenpäin. Näistä matoista voi muistella, missä kukin suikale on entisessä elämässässän palvellut.
On ihana saada asia päätökseen. Keskeneräiset asiat vievät voimia ja tilaa ainakin minun ajattelussani ja elämässäni. Tämä korona-ajan tietämättömyys on ottanut voimille. Joka päivä tulee lisää tietoa, joka muuttaa eilistä tietämystä. Rajoituksia lisätään tai vähennetään, tarttuvuus on suurempaa tai pienempää kuin on luultu, pandemia etenee luultua helpommin tai sitten se on vaan välitila ennen tilanteen ryöstäytymistä käsiin, etätyö ja etäkoulu on hyvä tai huono asia, riippuen siitä miltä kantilta asiaa katsoo. Keskeneräisyyden ja tulevaisuuden hallitsemattomuuden tunteen sietämistä on toden totta harjoiteltu tänä keväänä.
Opiskeluni on edennyt kuitenkin taustoissa suhteellisen mukavasti. Toissapäivänä sain päätökseen y-portfolio-opintoni. Ja oli hieno huomata, että yrittäjyydestä lukemalla, siihen fokusoimalla ja jopa videokurssille osallistumalla (suosittelen lämpimästi: www.voimaavideosta.fi lyhyttä videokurssia) on saanut uutta potkua ja näkemystä yrittäjyyteen. Puhumattakaan kurssin innostavista yrittäjistä! Kurssilla on ollut rohkeutta, taitoa, oppimista, näkökykyä ja uskoa omaan tekemiseen ihan kadehdittavuuteen asti. Kiitos opiskeluseurasta ja kannustuksesta! Ja Maria Ruokoselle ohjaamisesta!
Jos joku lukijoista opiskelee ja kaipaa uudenlaista opiskelumeininkiä ja opintopisteitä, suosittelen tätä (ristiin)opiskelumahdollisuutta: https://www.y-kampus.fi/opinnot/y-portfolio/ .
Olen paljon miettinyt otsikkona olevaa suomalaista sananlaskua. Se tarkoittaa sitä, että yrittänyttä ei moitita. Nykyajassa se ei aina tunnu pitävän paikkaansa, vaikka ajatttelen, että juuriltaan se on yhtä totta. Koen myös itse olemiseni merkityksellisemmäksi, jos voin sanoa, että olen edes yrittänyt.
Vuoden alkuni on alkanut rohkeudesta käsin. Kaikenlaista on yritetty. Olin mukana kirkollikokousvaaleissa ehdokkaana Tampereen hiippakunnassa. Se jäi yritykseksi. Meidän hiippakunnastamme valittiin vain miehiä kirkolliskokoukseen? Kotimaa-lehdessä vaalitulosta pidettiin jopa skandaalina. Vaikka edustajuus jäikin yritykseksi, niin jo ehdokkuuteen lähteminen sai minut kuitenkin ajattelemaan kirkkoa, arvojani ja osaamistani, esittelyni löydät jonkin aikaa ehdokasgalleriasta.
Olen tehnyt rohkeita valintoja seurakuntatyössäni, yrittäjyydessä, opiskelussani ja yrittänyt myös laajentaa ajatteluani lukemalla. Käsiini osui Olli Luukkaisen ja Jarkko Vuorisen kirja, Yrittävä Elämänasenne. Se on nyt yöpöytäkirjanani. Alkuosa on ainakin mukaansatempaava, suosittelen. Laitan tähän sisällysluettelen vinkiksi sisällöstä, etten kokonaan spoilaa lukuelämämystä etukäteen. Kirja on vuodelta 2002, mutta se on pääosin kestänyt hyvin aikaa.
Opiskelussani olen keskittynyt pro gradu -työni aiheenvalinnan vuoksi tutkimaan elämän merkityksellisyyden kokemista ja nuoren oman paikan löytämistä ympäröivässä yhteiskunnassa. Uusimmassa Suomen työnohjaajat ry:n ammattilehdessä Osviitassakin pohdittiin merkityksellisyyden merkitystä sekä yrittäjälle, yritykselle että asiakkaille. Olisiko tässä sinunkin reflektoinnillesi hyvää pohjamateriaalia? Kiitos Kirsti Hirvanen tästä!
Aloitin viime syksynä uuden harrastuksen, aloin opiskella. Jos hyvin käy, loppuvuonna olen hiukan viisaampi nuorisotyön- ja nuorisotutkimuksen tekijä. 120 opintopisteeseen mahtuu kasapäin pakollisia kursseja, mutta myös mahdollisuus opiskella mitä itseä huvittaa. Ja nimenomaan tällä periaatteella olen valinnut valinnaiset opintoni.
Tampereella on mahdollisuus erilaisiin ristiinopiskelupalveluihin. Niistä Y-kampus tarjoaa mahdollisuuden Y-Portfolion tekemiseen. Päädyin siis tavoittelemaan viittä opintopistettä tekemällä ja toteuttamalla Henkilökohtaista suunnitelmaa yrittäjyysosaamisen kehittämisestä. Aika upea mahdollisuus yhdistää huvi ja hyöty.
Alkutapaamisessa mietimme kukkasen muotoon kirjoitettujen kompetenssien avulla, mitä eniten tarvitsisimme omaan yrittäjyyteemme.
Tämän perusteella pohdimme yhdessä, mitä erityisesti tarvitsemme yrittäjyyteemme. Mihin sinä voisit fokusoida vuonna 2020?
Minun painotukseni oli pääosin oransseilla/vihreillä lehdillä. Tarttis vaan tehdä. Siirtää suunnitelmia käytäntöön eikä vaan siirtää siihen kunnes on aikaa tai rohkeutta tehdä tarvittavia muutoksia. Minun tämän vuoden haasteni kiteytyi näihin teemoihin:
Lukemani, katsomani ja testausteni perusteella päädyin siihen, että rohkeutta tavallaan kyllä siis on, samoin muutoshalua ja ideoita, mutta välillä loppuunsaattaminen tai edes alkuunpääseminen jää vajaaksi. Miksi? Mikä on se viimeinen sisäinen esteeni, joka pitää ylittää, että tietyissä asioissa voi mennä eteenpäin? Epäonnistumisen pelko? Itsensä naurunalaiseksi tekemisen pelko? Että jos onnistuukin, niin kaikki muuttuu? Joutuu huomion keskipisteeksi? Ajankäytön haaste? Joku muu?
Tänä keväänä siis tartun härkää sarvista ja pureskelen (yritys)elämän haasteita myös näissä kirjoituksissani. Lisäksi teen tietoisesti rohkeita avauksia ja valintoja työelämässäni.
Elokuun alussa loukkasin olkaapääni epäonnistuneessa lankutusyrityksessä. Niin, en voi suositella kenellekään lankutusta kylpyhuoneen lattialla. Siinäkin voi ote livetä niin, että saa murtuman lapaluun nivelkuopan etureunaan. Onneksi murtuma on niin hyvännäköinen ja hyväasentoinen, että sen pitäisi parantua odottamalla. Kroppa työstää (kivuliaasti) rikkomaani kohtaa takaisin ehyeksi. Autan kroppaani työstämään asiaa rauhoittamalla mieltäni ja olemalla tekemättä mitään oikealla kädellä. Molemmissa onnistun vain kohtuullisesti.
Olen huomannut, että huoli ja epätietoisuus jäytää paljon enemmän kuin se, että tuntee ymmärtävänsä ja olevansa asiansa ”päällä”. Magneettikuvan radiologin sanelun ja myöhemmin magneettikuvan näkeminen ja puhelinaika lääkärin kanssa ei valanut uskoa siihen, että olkapääni paranisi ihan vain sillensä. Vasta lääkärin uudelleen tapaaminen, kipulääkityksen säätäminen ja googlesta löytämäni kuvat auttoivat lopulta luottamaan, että josko se tästä. Ainakin tältä erää.
Kuva on lainattu Soini, Mikkelsson, Leppilahti artikkelista Reumaolkapään kuvantaminen ja hoito. (Lähde)
Kun etsii tietoa lääketieteen termeillä tai niiden osilla löytää merkillisiä artikkeleita, kokemusasiantuntijuutta ja kuvia. Lopulta ylläoleva kuva (lähde) auttoi minua ymmärtämään, että mikä kohta minulla on rikki. Kuvat ovat samantapaisessa asennossa kuin magneettikuvissani. Magneettikuvat olivat yhtä mustanharmaata mössöä, mutta kuvamuistin perusteella ymmärsin, mitä minulla on rikki ja miten se kohta voisi parantua itsekseen (luutumalla) kuntoon, kun annan sille aikaa.
Jäin miettimään kokemustani monen muun elämän osa-alueen osalta. Miten saada aikaa yhteinen ymmärrys ja luottamus toiselle selkeästä ja toisella vaikeasti ymmärrettävästä (uudesta), mutta erittäin tärkeästä asiasta? Miten tärkeää on tietoajanoavan saada tietoa omasta mielestään riittävästi. Miten tärkeää on päällenäkymättömän rajoittuneisuuden ja kivun ymmärtäminen sekä itsensä että toisen näkökulmasta. Miten joskus odottaminenkin on verbi, aktiivista työstämistä asioille. Miten paljon vaikuttaa se, että ei saa nukuttua kunnolla. Miten siirtää tämä oma kokemus rippikouluun, vuorovaikutustaitojen kursseille, nuorisotyöhön ja työnohjaukseen. Kaikesta oppii jotakin, ja jostakin oppii enemmän.
Olen siis vielä sivussa tovin. Verkkokauppa odottaa uusia tuotteitaan (kuvauksia, viimeistelyjä, ompeluja), seurakunta- ja kouluyhteistökuviot saavat vielä odottaa samoin Pirkanopiston kurssit. Tosin viimeksi mainittuihin on juuri ilmoittautumisaika menossa:
Teorialla ja käytännöllä ei ole kovinkaan suurta merkitystä teoriassa, mutta käytännössä on.
Näin minulle on joskus opetettu. Olen miettinyt ylläolevaa lausetta todella paljon, sen kaverina on varmaankin sanonta:
Älä tee niinkuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon.
Toissa viikolla minun autoni kylkeen oli peruuttanut joku. Huomasin vahingon vasta myöhemmin kotona. En ollut nähnyt ko. tilannetta. Näin vain sen seuraukset. Harmitti. Kiukutti. Ärsytti. Kirjoitin asiasta koulutusryhmälleni, jossa olin edellisenä iltana ollut kouluttamassa. Sain myöhemmin viestiini vastauksen ja sen jälkeen vielä puhelinsoiton. Peruuttaja selvisi. Oma kiukku hellitti, kun asia saatiin selvitettyä. Itse auton korjauttamisesta ja vaikuutusyhtiöiden kanssa sopiminen tuntui jo helpottavalta kun asiasta oltiin päästy alkuun. Sanoista siirryttiin tekoihin.
Olen lukenut vuodenvaihteen jälkeen kirjaa: 20x parempi minä. Kirja on armollinen, rohkaiseva, neuvoja sisältävä kristillinen kirja. 20 kirjan luvussa opastetaan tapoihin ja ajatelumalleihin, joita työstämällä elämästä tulisi mukavampaa elää. Elämään tulisi enemmän iloa, uskoa, armollisuutta, terveyttä ja uudenlaista näkökulmaa omaan nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kirjassa muistutetaan, että olen arvokas ja ainutlaatuinen ja minun tulisi pitää parempaa huolta itsestäni. Itseensä voi sijoittaa vaikkapa päivittäisellä liikunnalla, nukkumalla tarpeeksi, ravitsemalla ja kehittämällä mieltään, jättämällä pois itseä, ajankäyttöä ja iloa tuhoavia tapoja, aloittamalla uusia terveellisempiä tapoja, kilvoittelemalla taidoissaan ja kehittämällä lahjojaan ja rakentamalla itseluottamustaan. Kuulostaa lupaavalta, eikö totta? Oli ilo lukea ja kuulla, mitä hyvää ajattelun ja elämäntapamuutoksista voisi seurata.
Kirja vakuuttaa, että tärkeä askel on aloittaminen. Samalla kirja myös muistuttaa, että aloittaminen on prosessin helpoin askel. Kuulostaa miltei sarkasmilta, sillä toisaalla kirjassa muistutetaan, että ”sillä ei ole merkitystä, miten monta asiaa olet aloittanut, jos et koskaan saata niitä päätökseen.” Ja toisaalla: ” Voimme aina palata lähtöpisteeseen ja saattaa päätökseen sen, minkä olemme aloittaneet”. Minunkin parempi elämä on nyt ”tekemistä vaille valmis”.
Suosittelen tätä kirjaa itsetutkistelun avuksi. Kirja paljasti ainakin minulle jotakin uutta itsestäni ja sai pohtimaan sitä, miten pitkä matka on joskus sanoista tekoihin. Nyökkään mielessäni kirjan ajatuksille ja alleviivaan kirjan tärkeimpiä pointteja ja silti: miten vaikeaa on päästä edes alkuun. Monet asiat ovat niin juurtuneet minuun kiinni, että niiden kitkeminen vaatii ainakin aluksi kovaa ja ahkeraa työtä.
Haluan kuitenkin siirtyä sanoista tekoihin. Niinkuin autooni peruuttaja, haluan myöntää missä mennään ja miten siihen on tultu. Haluan selvittää tilanteen ja korjata sen. Haluan elää hyvällä omalla tunnolla itseni kanssa ja olla parempi itseni. Siitä on iloa minulle, kotona ja töissä lähelläni eläville ja Jumalalle.
Haluan lahjoittaa kirjan seuraavalle lukijalle. Ensimmäinen pyytävä saa sen. Ja toivon, että lahjoittaa sitten luettuaan eteenpäin. Katsotaan sitten myöhemmin, mihin asti ollaan tultu. Nyt on tärkeintä siirtyä sanoista tekoihin.
Helppolukuinen kristilliseen arvopohjaan petustuva self help -opas.
Eilen oli juhlapäivä. 29.1. on työnohjauksen päivä Suomessa. Monin paikoin sitä juhlittiin erilaisin työnohjausksesta kertovin tapahtumin ja työnohjaajien kokontumisten voimin. Pirkanmaan STOryn työnohjaajatkin kokoontuivat alueiltaan, jonne minä en päässyt, sillä olin töissä.
Pirkanopiston Toimiva perhe -kurssin ensimmäinen kokoontuminen oli Pirkkalassa. Samalla alkoi 10. Toimiva perhe -ohjaajavuoteni. Paljon on omassa elämässä muuttunut kymmenessä vuodessa, samoin työssäni ja erityisen hyvin muutoksen näkee lapsista. Pikkulapsiperheaika on muttunut teinien vanhemmuuteen. Perhe-elämän haasteet ovat muuttuneet totaalisesti. Ainoastaan nukkumaanmenemiseen liittyvä viivyttely on säilynyt kautta vuosien, samoin lähtökitka.
Olen oppinut valtavasti näiden vuosien aikana. Olen kasvanut lasten mukana. Olen oppinut käsittämättäömän määrän uusia sanoja ja sanontoja lasteni harrastusten ja kiinnostusten kautta. Olen istunut matineoissa, soittotunneilla, säbähalleilla, tanssinäytöksissä ja skeittiparkeilla. Olen kuljettanut, kulkenut ja seilannut monissa paikoissa perheen kanssa.
Eilen pysähdyin miettimään lukemaani ja käyttämääni kieltä. Tunnistan puhekieleni ja suomenkielen väännökseni. Jäin myös miettimään erityisesti verbien käyttöä. Päivi Räsäsen kommentointia kuvattiin somessa verbillä ”paheksui”. Paheksuiko hän, vai oliko ennemminkin kriittinen, harkitseva tai ylllättynyt? Uutisioidaanko tiettyjä henkilöitä heidän saamansa maineen perusteella ilman sen kummenpaa kritiikkiä? Perheessämme on keskusteltu ”valittaa”-sanasta. Mikä kaikki on valitusta? Itku? Pyytäminen? Käskeminen? Huomauttaminen? Hoputtaminen? Muistuttaminen? Kysymyminen? Vai ihan mikä tahansa sanottuna tietyllä äänensävyllä? ”Ainä sä valitat”.
”LÄNDÄSIN LIPPARIN TOHON HÄNKKÄÄN” on Mikko Saajorannan Suomen kielen kandidaattityö Oulusta. Se kertoo skeittaamisen so. rullalautauluun liittyvästä kielestä. Kieli luo yhteyttä, muodostaa yhteisön, yhteisen ymmärryksen ja luo lajille ominaisen sanaston. Uskokaa tai älkää todella moni näistä sanoista on mulle tuttuja. Ihan kaikkia temppuja en osaisi nimetä niitä nähdessäni, mutta tunnistan temppujen vaikeustasoja ja niiden erilaisia versioita. Kahdeksan vuotta skeittiparkin reunalla ja erilailla halleilla ei ole mennyt hukkaan. Tutkielma on myös harvinaisen viihdyttävästi kirjoitettu. Sen avulla voi pohjustaa omaa tietotasoa kohti Tokion olympiakisoja 2020, jossa skeittaus on mukana uutena lajina.
Temput, joissa liu’utaan erilaisia pintoja pitkin, ovat slideja tai grindeja riippuen siitä, millä laudan osalla liu’unta tapahtuu. Grindeja ovat ne temput, joissa liu’unnassa käytetään jompaakumpaa tai molempia laudan akseleista eli trukeista. Slideissa puolestaan iu’untaan käytetään laudan etupäätä eli nosea, takapäätä eli tailia tai laudan keskiosaa. Liukuviin temppuihin voidaan lisätä vielä manualit, joissa liukuminen tapahtuu vain kahdella rullalaudan neljästä rullasta. Kourujen ja kulmien reunoilla tehtäviä paikallaan olevia temppuja kutsutaan lip trickeiksi. Niitä tehdäänyleensä ramppien reunoilla käsiä ja laudan eri osia käyttäen. Flip trickit, grindit, slidet ja
lip trickit ovat siis kattotermejä lukuisille tempuille, joilla on jokaisella oma nimensä.
Mun kysymys on lähinnä itselleni, että millaisen maineen ja maailmaan mä on luonut kielenkäytölläni? Kun musta tai mun tekemisistä tai sanomisista puhutaan, mitä verbiä silloin herkimmin käytetään? Kenen mun kielenkäyttöni ottaa sisäpiiriinsä ja kenet saatan tahtomattani rajata ulos? Miten ystävällisesti laajentaa lähellä olevien ihmisten tietotaitoa ja sanavarastoa ilman että suljen muita ulkopuolelle? Miten tätä vois soveltaa kirkolliseen kieleen ja kontekstiin? Entä työnohjaukseen? Tai kouluttamiseen? Miten teinien vanhempana puhua kasvatuksesta niin, että pikkulapsiperheet löytävät sieltä samaistumiskohdan? Miten olla paras mahdollinen vuorovaikutustaitojen ja kielenkäyttäjä silloinkin, kun on nälkä ja väsy?
Väärinymmärtäminen paljastaa meistä itsestämme jotakin sellaista, mihin tavallinen keskustelu ei yllä. Ihmetellessämme jotakin, tulemme sanoittaneeksemme jotakin, joka on meissä tässä ajassa läsnä. Tajusin sen oman hölmöilyni kohdalla. Oman ajattelun, sen väärinymmärretyn tai oikeaksi luullun jakaminen synnyttää yhteyttä, keskustelua ja puhdistaa ilmaa. Joku viisas ajattelija (en löytänyt lähdettä tähänmistään vaikka kuinka etsin, lisään tähän, jos löydän) sanoi, että on oikein hyvä ymmärtää joskus väärin. Silloin huomaa kuinka samaa mieltä oikeastaan on.
Sillassa roikkui paljon erilaisia lukkoja. Rakkauslukkoja.Tuosta yhdestä lukosta tokaisin miehelleni, että onko toi lukko ajastimella? No joo, eipä ollut, mutta monet ihmssuhteet tuntuvat nykyään olevan.
Kävimme mieheni kanssa lauantaina Kööpenhaminassa. Todellakin siis vain lauantaina. Lähdimme aamulla ja tulimme takaisin puolen yön jälkeen. Ei mikään luontoystävän vaihtoehto, mutta tarpeellisen tuntuinen irtiotto arjesta ja samalla synttärilahja miehelleni. Lähdimme reissuun vailla tavoitteita ja aikataulusta muun kuin meno- ja paluulennon suhteen.
Ensimmäiseksi kävelimme Nyhavniin. Toisella puolella näkyivät kauniit ja kuuluisat turistipostikorttienkin ikuistamat rakennukset. toisen puolen jäädessä niiden varjoon. Mun sympatiat sai jostakin syystä tämän vastapuolen oman aikakautensa lapsi. Sullotttuna kahdeen muun aikakauden väliin. Mitähän tämä tulkinta kertoo minusta? Entä mitä kuva tai sen tulkinta puhuu sinusta tai sinulle?
Matka oli onnistunut. Ihan niinkuin ulkomailla olis ollut, tokaisi mieheni kotimatkalla. Hyviä keskusteluja, pientä seikkailumieltä, kävelyä jalat kipeiksi asti, ruokailua tanskalaisittain ja puhetta, pysähtelyä, kuvaamista ja ajattelua. Jopa lapsellista innostusta, kun ajeltiin metrolla, jossa ei ole kuljettajaa. Tuli ihan Harry Potter -fiilis, kun istuimme siinä metron etupenkeillä katsellen kun ohjaamaton juna kiitää tunnelissa.
Ehkä aika ironista, että reissun paras teksti löytyi metroaseman remppaseinästä Kongens Nytorv -metroasemalta, josta lähdimme paluumatkalle kohti lentokenttää. Tai no, ehäpä loogistakin, että Saksassa olutmainoksessa on diipein sanoma. Läsnäolon lahja. Tai ehkä diippiä onkin se, että just tää puhutteli mua. Just nyt.
