Olen paljon miettinyt otsikkona olevaa suomalaista sananlaskua. Se tarkoittaa sitä, että yrittänyttä ei moitita. Nykyajassa se ei aina tunnu pitävän paikkaansa, vaikka ajatttelen, että juuriltaan se on yhtä totta. Koen myös itse olemiseni merkityksellisemmäksi, jos voin sanoa, että olen edes yrittänyt.
Vuoden alkuni on alkanut rohkeudesta käsin. Kaikenlaista on yritetty. Olin mukana kirkollikokousvaaleissa ehdokkaana Tampereen hiippakunnassa. Se jäi yritykseksi. Meidän hiippakunnastamme valittiin vain miehiä kirkolliskokoukseen? Kotimaa-lehdessä vaalitulosta pidettiin jopa skandaalina. Vaikka edustajuus jäikin yritykseksi, niin jo ehdokkuuteen lähteminen sai minut kuitenkin ajattelemaan kirkkoa, arvojani ja osaamistani, esittelyni löydät jonkin aikaa ehdokasgalleriasta.
Olen tehnyt rohkeita valintoja seurakuntatyössäni, yrittäjyydessä, opiskelussani ja yrittänyt myös laajentaa ajatteluani lukemalla. Käsiini osui Olli Luukkaisen ja Jarkko Vuorisen kirja, Yrittävä Elämänasenne. Se on nyt yöpöytäkirjanani. Alkuosa on ainakin mukaansatempaava, suosittelen. Laitan tähän sisällysluettelen vinkiksi sisällöstä, etten kokonaan spoilaa lukuelämämystä etukäteen. Kirja on vuodelta 2002, mutta se on pääosin kestänyt hyvin aikaa.
Opiskelussani olen keskittynyt pro gradu -työni aiheenvalinnan vuoksi tutkimaan elämän merkityksellisyyden kokemista ja nuoren oman paikan löytämistä ympäröivässä yhteiskunnassa. Uusimmassa Suomen työnohjaajat ry:n ammattilehdessä Osviitassakin pohdittiin merkityksellisyyden merkitystä sekä yrittäjälle, yritykselle että asiakkaille. Olisiko tässä sinunkin reflektoinnillesi hyvää pohjamateriaalia? Kiitos Kirsti Hirvanen tästä!
