Julkaistu tehnyt

Kieli luo yhteyttä

Eilen oli juhlapäivä. 29.1. on työnohjauksen päivä Suomessa. Monin paikoin sitä juhlittiin erilaisin työnohjausksesta kertovin tapahtumin ja työnohjaajien kokontumisten voimin. Pirkanmaan STOryn työnohjaajatkin kokoontuivat alueiltaan, jonne minä en päässyt, sillä olin töissä.

Pirkanopiston Toimiva perhe -kurssin  ensimmäinen kokoontuminen oli Pirkkalassa. Samalla alkoi 10. Toimiva perhe -ohjaajavuoteni. Paljon on omassa elämässä muuttunut kymmenessä vuodessa, samoin työssäni ja erityisen hyvin muutoksen näkee lapsista. Pikkulapsiperheaika on muttunut teinien vanhemmuuteen. Perhe-elämän haasteet ovat muuttuneet totaalisesti. Ainoastaan nukkumaanmenemiseen liittyvä viivyttely on säilynyt kautta vuosien, samoin lähtökitka.

Olen oppinut valtavasti näiden vuosien aikana. Olen kasvanut lasten mukana. Olen oppinut käsittämättäömän määrän uusia sanoja ja sanontoja lasteni harrastusten ja kiinnostusten kautta. Olen istunut matineoissa, soittotunneilla, säbähalleilla, tanssinäytöksissä ja skeittiparkeilla. Olen kuljettanut, kulkenut ja seilannut monissa paikoissa perheen kanssa.

Eilen pysähdyin miettimään lukemaani ja käyttämääni kieltä. Tunnistan puhekieleni ja suomenkielen väännökseni. Jäin myös miettimään erityisesti verbien käyttöä. Päivi Räsäsen kommentointia kuvattiin somessa verbillä ”paheksui”. Paheksuiko hän, vai oliko ennemminkin kriittinen, harkitseva tai ylllättynyt? Uutisioidaanko tiettyjä henkilöitä heidän saamansa maineen perusteella ilman sen kummenpaa kritiikkiä? Perheessämme on keskusteltu ”valittaa”-sanasta. Mikä kaikki on valitusta? Itku? Pyytäminen? Käskeminen? Huomauttaminen? Hoputtaminen? Muistuttaminen? Kysymyminen? Vai ihan mikä tahansa sanottuna tietyllä äänensävyllä? ”Ainä sä valitat”.

”LÄNDÄSIN LIPPARIN TOHON HÄNKKÄÄN” on Mikko Saajorannan Suomen kielen kandidaattityö Oulusta. Se kertoo skeittaamisen so. rullalautauluun liittyvästä kielestä. Kieli luo yhteyttä, muodostaa yhteisön, yhteisen ymmärryksen ja luo lajille ominaisen sanaston. Uskokaa tai älkää todella moni näistä sanoista on mulle tuttuja. Ihan kaikkia temppuja en osaisi nimetä niitä nähdessäni, mutta tunnistan temppujen vaikeustasoja ja niiden erilaisia versioita. Kahdeksan vuotta skeittiparkin reunalla ja erilailla halleilla ei ole mennyt hukkaan. Tutkielma on myös harvinaisen viihdyttävästi kirjoitettu. Sen avulla voi pohjustaa omaa tietotasoa kohti Tokion olympiakisoja 2020, jossa skeittaus on mukana uutena lajina.
Temput, joissa liu’utaan erilaisia pintoja pitkin, ovat slideja tai grindeja riippuen siitä, millä laudan osalla liu’unta tapahtuu. Grindeja ovat ne temput, joissa liu’unnassa käytetään jompaakumpaa tai molempia laudan akseleista eli trukeista. Slideissa puolestaan iu’untaan käytetään laudan etupäätä eli nosea, takapäätä eli tailia tai laudan keskiosaa. Liukuviin temppuihin voidaan lisätä vielä manualit, joissa liukuminen tapahtuu vain kahdella rullalaudan neljästä rullasta. Kourujen ja kulmien reunoilla tehtäviä paikallaan olevia temppuja kutsutaan lip trickeiksi. Niitä tehdäänyleensä ramppien reunoilla käsiä ja laudan eri osia käyttäen. Flip trickit, grindit, slidet ja

lip trickit ovat siis kattotermejä lukuisille tempuille, joilla on jokaisella oma nimensä.
Mun kysymys on lähinnä itselleni, että millaisen maineen ja maailmaan mä on luonut kielenkäytölläni? Kun musta tai mun tekemisistä tai sanomisista puhutaan, mitä verbiä silloin herkimmin käytetään? Kenen mun kielenkäyttöni ottaa sisäpiiriinsä ja kenet saatan tahtomattani rajata ulos? Miten ystävällisesti laajentaa lähellä olevien ihmisten tietotaitoa ja sanavarastoa ilman että suljen muita ulkopuolelle? Miten tätä vois soveltaa kirkolliseen kieleen ja kontekstiin? Entä työnohjaukseen? Tai kouluttamiseen? Miten teinien vanhempana puhua kasvatuksesta niin, että pikkulapsiperheet löytävät sieltä samaistumiskohdan?  Miten olla paras mahdollinen vuorovaikutustaitojen ja kielenkäyttäjä silloinkin, kun on nälkä ja väsy?